KERRON OMAN TARINANI, KOSKA YRITTELIÄISYYS ON LEIMANNUT PERHEENI ELÄMÄÄ ALUSTA LÄHTIEN
YHTEISÖLLISYYDEN YLISTYS
Synnyin pienviljelijäperheen toisena tyttärenä keväällä 1946.
Silloin yhteisöllisyys ja toinen toisensa auttaminen olivat itsestäänselvyys. Omat vanhempani näkivät itsensä vahvasti osana yhteisöä, jonka tärkein tehtävä oli maan jälleenrakentaminen käytyjen ankarien sotien jäljiltä. Naapurit ja sukulaiset, kaikki yhdessä.
Ensimmäisiin lapsuudenmuistoihini liittyy ydinperheemme lisäksi paljon muita ihmisiä. Heitä yhdisti avun pyytäminen ja sen antaminen. Oli lapsuudenkodistaan alaikäisenä maailmalle lähtenyt poika, joka sai tukikohdan perheessämme. Hän meni sittemmin naimisiin serkkuni kanssa ja jäi sukuun pysyvästi. Tuli naisvankilasta ehdonalaisuuteen päässyt nuorir nainen, joka nousi jaloilleen perheemme, kyläyhteisömme ja sen verkostojen avulla. Hän löysi paikkansa yhteiskunnan rakentajana, perusti perheen ja eli hyvän elämän. Lastenkodista meille sijoitettu poika sai käydyksi koulunsa loppuun ja löysi töitä rakennuksilla hanslankarina. . Yksinhuoltajaäideille ja heidän lapsilleen tarjosimme kodin ja työpaikan pariinkin otteeseen. Ensimmäinen, kouluja käymätön täti, kirjoitti äidilleni kirjeen: ”Kaissa-kultta, homma paikka minnu”. Ja ”Kaisakulta” otti siipiensä suojaan, rohkaisi työmarkkinoille ja auttoi häntä hankkimaan itselleen ja pojalleen pienen mökin, oman kodin. Toinen äiti poikineen viipyi kanssamme lyhyemmän ajan,
kun kotimme tuhonnut tulipalo vei kodin meiltä kaikilta.
1950-luvulla meillä oli useana kesänä Pelastakaa Lapset ry:n sijoittamia helsinkiläislapsia. Asiassa oli kaksi puolta, kaupunkilaislapset pääsivät raikkaaseen maalaiselämään jaminä ja sisareni saimme tästä ensimmäiset tienestimme.
Syntymäkotini lähellä on Kellokosken mielisairaala. Lapsuuteni vuosina se oli olennainen osa koko kylän elämää. Miltei joka talossa oli ainakin yksi kuntoutuja tai muu avohoitoon sopiva potilas aputyövoimana. Opimme jokapäiväisessä elämässämme suhtautumaan luontevasti erilaisuuteen. Esimerkiksi sittemmin paljon julkisuutta saanut Kellokosken Prinsessa piti isääni kaksoisveljenään – Kreikan prinssinä. Prinsessa auringonvarjoineen oli tuttu näky kylätiellä ja kotipihallamme.
Omat muistikuvani yhteisöllisyyteen liittyvät vahvasti talveen 1957. Silloin menetimme kotimme tulipalossa. Kun talvipakkasessa jäimme taivasalle, naapurit auttoivat välittömästi. Saimme suojaa heidän kodeissaan siihen asti, kunnes väliaikainen saunakotimme saatiin kuntoon. Kevään ja kesän tullen meille rakennettiin entistä ehompi talo yhteisöjen tuella. Kylän muiden pientilojen metsistä kaadettiin puut, joista sahattiin laudat. Naapurin sedät, kaksi kirvesmiestä, tekivät mielettömät määrät talkootyötä. Vaatteita, astioita ja muita arjen tarvekaluja kerättiin monissa yhteisöissä kouluista seurakuntiin. Kun saunastamme oli tehty perheellemme asunto, kävimme saunomassa naapureissa. Koko kylä tuki meitä vaikeina aikoina.
Hädän tullen kaikki erimielisyydet unohdettiin ja kaikki riensivät auttamaan.
Lapsen mieleen jäi vahva tunne välittämisestä ja yhdessä selviämisestä – yhdessä yrittämisestä. Kylällä toimi aktiivinen pienviljelijäyhdistys, vähäisten voimavarojen tehostaja. Se rakensi jäsentensä käyttöön viljankuivaamon ja sillä oli yhteisiä maatalouskoneita. Sen jäsenperheet kokoontuivat kuukausittain yhteen, ompeluseuroihin. Ne mahdollistivat vapaamuotoisen seurustelun raskaiden työpäivien lomassa, tutustutti kylän lapset toisiinsa ja toimivat valistusfoorumeina. Muutaman kerran vuodessa maatalouskonsulentti, agrologi, kävi jakamassa uusinta tietoa maanviljelystä ja kotieläinten hoidosta. Ompeluilloissa keskusteltiin yhteiskunnallisista asioista ja visioitiin kylän tulevaisuutta ja suunniteltiin tulevaisuutta. Yhteistä, yhdessä.
Kylän tiiviin yhteistyön ja vuorovaikutuksen tuloksena perheet saivat lisää tietoa yhteiskunnallisista asioista. Tyttöjen ja poikien tasa-arvoa pidettiin yhteisössä tärkeänä. Tytöt lähetettiin oppikouluun siinä kuin pojatkin. Me samalta kylältä Järvenpäähän yhteiskouluun kulkevat koimme olevamme samaa porukkaa. Vielä nytkin voin aistia sen saman yhteenkuuluvuuden tunteen tavatessani niitä nuoruuden tuttavia, joiden kanssa koulumatkojamme taitoimme.
Olen oppinut lapsuudessani ja nuoruudessani, että vaikean paikan tullen ei tarvitse jäädä yksin. Uskon meidän olevan olemassa toisiamme varten. Toistemme kuulijoina, tukijoina ja yhteisen hyvän jakajina. Eteenpäin yritetään päästä yhdessä, toisiamme tukien.
What goes around, comes around!
TYÖ- JA ELINKEINOELÄMÄÄN
Työ- ja liike-elämän sekä yrittäjyyden oppini olen hankkinut perinteisellä tavalla. Ensin koulutus, sitten työkokemus maksattamalla oppirahat muilla ja lopulta oma yritys.
Ekonomiksi valmistuttuani toimin ensin huolinta-alalla, sen jälkeen nahka- ja turkistuoteteollisuuden parissa vientimarkkinoinnin tehtävissä, sitten Israelin suurlähetystössä Helsingissä maidemme taloudellisten tilanteiden seuraajana ja yritysten yhteistyön rakentajana. Joensuussa toimin Luhta-konsernin paikallisen Skila-yksikön esimiestehtävissä kymmenen vuotta.
Näissä hyvin erilaisissa tehtävissä hyvin eri toimialoilla ja maantieteellisillä alueilla pystyin luomaan kattavan näkemyksen talouselämämme toiminnasta ja olin valmis siirtymään eteenpäin.
Perustin oman yrityksen.
YRITTÄJÄKOKEMUSTA
Tammikuussa 1991 toimintansa aloitti Konsulttitoimisto Asta Pakarinen Ky. Nimi muuttui Astute Consulting Ky:ksi 1998.
Toimeksiantonnot ovat liittyneet markkinointitutkimukseen, yritystoiminnan koulutukseen, yritysten kehittämiseen, johtamisen konsultointiin ja talous- ja velkaneuvontaan. Asiakasyritysten toimialat vaihtelevat leipomosta metallialan yrityksiin ja muistisairaiden hoitokodeista ICT-yrityksiin. Suurin osa asiakkaistani ovat pien- jamikroyrityksiä.
Muutaman vuoden 1990-luvun alussa olin osakkaana osakeyhtiössä, jossa suunnittelimme, valmistutimme ja markkinoimme naisten korkealaatuisia jakkupukuja ja muita vaatteita. Uskoimme. Meihin uskottiin. Epäonnistuimme. Suomi oli juuri syöksymässä lamaan ja vaatetus marssi ulos Suomesta. Kohtasimme suuria laatuongelmia. Sitten törmäsimme vielä suurempiin vaikeuksiin, taloudellisiin – aloimme riidellä ja lopulta purimme osakeyhtiön. Arvokas kurssi, josta maksoin oman osuuteni oppirahoista.
TALOUS- JA VELKANEUVOJAKSI
Toimin yritysneuvojana itäisellä Uudellamaalla 2010-luvun alussa. Silloin huomasin selvästi talous- ja velkaneuvonnan tarpeen. Kunnallinen velkaneuvonta ei tuolloin ottanut yrittäjiä asiakkaikseen. Voidakseni auttaa yrittäjiä velkaantumistilanteissa, kävin Helsingin yliopiston Palmenia-yksikön järjestämän vuoden mittaisen talous- ja velkaneuvonnan sekä ulosoton koulutuksen. Sen jälkeen ryhdyin auttamaan muita yrittäjiä.
Tärkein itse oppimani asia on, että yhdessä olemme aina vahvempia kuin yksin!
Astute Consulting Ky:n tapa toimia ja lähestyä asiakkaisiin tiivistyy rekisteröisyssä tavaramerkissämme:
IHMISELTÄ IHMISELLE, IHMISIKSIⓇ
